Valmennusryhmät

Seinäjoen tennisseura aloittaa kesän valmennukset 1.6. alkaen Seinäjoen urheilupuiston massakentillä.

Nykyisen yhteiskunnan tilanteen vuoksi useat urheilulajit ovat tulleet äkilliseen pysähdykseen. Kuitenkin, Suomen Tennisliitto on valtion hallinnon sekä viranomaisten ohjeistuksien valossa tullut päätökseen tenniksen valmennustoiminnan jatkamisesta.

Tennisliiton linjaus on sallia seurojen valmennustoiminnan mahdollistaminen kesäkaudella.

STS ottaa koko Suomen tilanteen vakavasti ja seuraa sitä reaaliajassa. Muutoksia saattaa siis tulla kesän kuluessa.

Tennis urheilulajina on turvallisimmasta päästä aikoina, jolloin lähikontaktia tulisi välttää. Olemme luoneet käytännön muutoksia, joilla voimme taata mahdollisimman turvalliset olosuhteet harrastajille.

Käytännön toimia ovat:
– jokaisen valmennustunnin lopun ja alun välissä pidetään 5 minuutin tauko, jolloin kenttä tulee olla täysin tyhjä seuraavaa valmennusryhmää varten. Tällöin mikään ryhmän koko ei ole yli 4 henkeä + valmentaja per kenttä.

– massakenttien istumapaikkoja muutetaan siten, että jokainen pelaaja saa oman lepotuolin istumista ja tavaroiden säilyttämistä varten. Erilliset lepotuolit takaavat riittävät turvavälit pelaajien välillä.

– ryhmissä tullaan kierrättämään kaksia eri valmennuspalloja siten, että samat pallot eivät ole kahta valmennustuntia peräkkäin käytössä. Näin mahdollinen virustartunnan riski pienenee huomattavasti viruksen joutuessa useammiksi tunneiksi kuolleelle pinnalle eristykseen.

– pyrimme minimoimaan erillisten pelaajien pallojen käsittelyn. Palloja ei säilytetä taskuissa ja ainut tilanne, kun pelaaja koskee palloon tulee olemaan syöttäessä. Ainoastaan valmentaja tulee näin olemaan tiheässä kontaktissa pallon kanssa.

Pyynnöstä seuran valmentajat ovat valmiina myös käyttämään hengityssuojaimia.

Seinäjoen tennisseura ottaa vakavasti nykyisen yhteiskunnan tilanteen ja näemme, että yllä mainituilla toimilla pelaamisen turvallisuuden maksimointi voidaan saavuttaa. Haluamme myös tarjota ihmisille turvallista urheilun iloa tenniksen parissa, mitä voi olla tällä hetkellä hankala saavuttaa.

Tällä viestillä pyrimme kartoittamaan kaikki potentiaaliset osallistujat tasosta riippumatta. Ryhmiä luodessamme tulemme myös valmistamaan listan sekä kaaviot tartuntaketjujen selvittämmiseksi mahdollisimman nopeasti.

Ilmoittakaa mahdollinen osallistumisenne sähköpostilla osoitteeseen to.tenniscoaching@gmail.com tai puhelimitse numeroon 050 441 4047.

Sähköpostiviestissä ilmoittakaa nimenne, ikänne ja mahdollinen tennistausta. Voitte halutessanne kertoa myös toiveita ajankohdista.
Kaikki kysymykset, palaute sekä parannusehdotukset turvatoimiin liittyen ovat tervetulleita.

Palaamme ajankohtiin sekä ryhmiin lähitulevaisuudessa.